lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannusta

 Olen juhlinut juhannusta tänä vuonna aivan eri tavalla kuin aiemmin. Jäin nimittäin yksin tänne kaupunkiin! Torstaina töiden jälkeen menin peilisalille tanssimaan. Oikeasti olisin halunnut mennä perjantaina, mutta se paikka oli tietysti kiinni silloin. Väsytti, enkä tiennyt tuleeko treeneistä mitään, mutta onneksi menin - päivä oli erityisen otollinen tasapainon ja piruettien suhteen! Sain tehtyä ensimmäiset tuplapiruetit kärjillä, sekä viidennestä että pique-piruetteina. Treenin lopussa puhti oli niin kadoksissa, että napsin muutamia kuvia ennen loppuvenytyksiä sen sijaan, että olisin treenannut ihan loppuun asti.



Keholleni on tapahtunut jotain, enkä oikein tiedä tarkalleen, mitä. Huomaan jotenkin muuttuneeni, mutta en tarkalleen hahmota kuinka olen muuttunut. Tai siis, olen lihonut monta kiloa, mutta en ole koskaan aikaisemmin elämässäni ollut näin tyytyväinen ulkonäkööni. Luulin laihtuneeni, mutta vaaka näytti päinvastaista. Mutta tunnen itseni vahvemmaksi, vähemmän kömpelöksi. Itsevarmaksi. Ja olen varma että näytänkin jotenkin erilaiselta. But I can't quite put my finger on it.



Edellisestä päivityksestä on aikaa, olemme ehtineet puuhata vaikka ja mitä sillä välin. Pääsin taas labrarotaksi, eli vihdoinkin sain oman alani töitä. Olen niin onnellinen, kun sain heittää hyvästit rasvanhajuisille ravintolatöille.

Elokuvissa kävimme katsomassa Kirottu 2- elokuvan sekä Suuri puhallus 2:n. Molemmat olivat hyviä elokuvia, vaikka Kirottu 2 sortuikin moniin kauhuelokuvakliseisiin (Nunnademoni? Nähty. :'D). Pisteet elokuva saa kuitenkin ihan mainioista säikyttelykohdista!



 Ilmat eivät ole olleet mitenkään erityisen lämpimät, mutta tämä himo raikkaisiin ja keveisiin ruokiin ei ole kadonnut! Tein eilen ruuaksi aivan ihanaa kasvissosekeittoa, olen aika ylpeä aikaansaannoksestani. :D En oikeasti ole kummoinen kokki, mutta siitä keitosta tuli oikeasti hyvää.



Olemme me herkutelleetkin, kävimme Rossossa pitsalla eräänä päivänä shoppailun ohella. Ajattelin ottaa ostoksista vähän kuvia, mutta se sitten jäi. :D Pitkästä aikaa treffasimme myös hyvää ystäväämme, ja kävimme perinteiseen tapaan autokaistalla hakemassa herkkuja. En muuten oikein välitä kahvista, mutta karamelli-frappe maistuu minullekin!


Laitan tähän lopuksi tämän kuvan ihan vain, koska a) Ayu on niin söpö ja b) kulmakarvani näyttävät ihan älyttömän hyvältä.

Tämä postaus oli taas vähän tällainen sekametelisoppa. Edellisestä postauksesta on niin paljon aikaa enkä kuitenkaan halunnut jakaa näitä tyhjänpäiväisiä asioita moneen postaukseen. Lupaan taas yrittää kirjoittaa vähän säännöllisemmin, vaikka ei sillä oikeasti taida olla mitään merkitystä! :)

Hyvää juhannusta kaikille!

EDIT: olin näköjään kirjoitellut tänne ihan mitä sattuu, haha. Asia korjattu!

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Dream, believe, achieve


 Tänään kävin aamulla tanssimassa peilisalilla. Oli aivan kamalan surkea tanssipäivä, kaikki tuntui niin raskaalta ja lihakset olivat aivan kankeat. Mitä ihmettä oikein tapahtui? Vastahan minä muka ymmärsin tanssista jotain.


Puolustuksekseni voin sanoa, että taukoa on taas ollut vähän liikaa. Ärsyttää silti heikot ja kankeat lihakseni. Mutta ketä voin syyttää, kun olen kyllä hyvä haaveilemaan, mutta haaveiden toteutus tökkii turhankin lahjakkaasti. Huokaus. Jos vain saisin aloitettua sen venytys- ja vahvistusprojektin. Tarvitsisin siihen ehkä henkilökohtaisen orjapiiskurin.



Ettei ihan menisi valitukseksi koko postaus, niin nautin kyllä tämän päivän tanssitreenistä! Aluksi typötyhjään saliin astuessani ajattelin, että mitä ihmettä minä täällä teen, miten pääsen alkuun? Päätin sitten aloittaa ihan hiljaisuudessa, ilman musiikkia ja tein hitaita plieitä ja tenduja, ja siirryin vasta sitten varsinaiseen lämmittelysarjaan. Tanssin jälkeen olo oli niin heiveröinen, että hain Subwaylta lounasleivän ja vielä tuollaisen kookosmaito-banaani-ananas-hunaja-smoothien. 



Ostin tyttöystävälleni valmistujaislahjaksi tatuointilahjakortin. Torstaina hän kävi hakemassa ensimmäisen tatuointinsa, ja samalla reissulla minä laitatin uudet musteet vanhaan, haalistuneeseen kuvaan. Reissusta jäi aivan älytön tatuointikuume. Seuraavaksi pitäisi kai keksiä jonkinlainen peitekuva ensimmäistä tatuointiani varten.

Otin ensimmäisen tatuointini, kun olin viidentoista vanha. Tatuoija sattui olemaan ihan täysi amatööri, vaikka kyseessä oli ihan oikea tatuointiliike. No, joka tapauksessa, nyt suunnilleen kymmenen vuotta myöhemmin minulla on ruma, arpeutunut kuva ihossani, ja haluan sen piiloon enemmän kuin mitään muuta. Ongelma tosin on siinä, että tämä amatööri tikkasi musteen liian syvälle ihoon, ja pikaisen googlauksen avulla sain tietää, että tällaisessa tilanteessa esimerkiksi laserointi ei toimi, eikä peitetatuoinninkaan onnistumisesta ole takeita. Hiisi vieköön. Käsken tatuoijaa tekemään siihen päälle mustan neliön, jos mikään muu ei onnistu.


Tuollaisen piirsin sitä peitekuvaa varten, mutta voi olla, ettei noin vaaleat värit peitä alkuperäistä kuvaa alkuunkaan. Tuo on kuitenkin sen verran ihastuttava kuva, että otan sen muuhun kohtaan ihossani jos se ei kelpaa peitetatuoinniksi. Yhtäkkiä haluankin sata uutta tatuointia. :'D


 Toivottavasti kaikilla on mukava ja rentouttava viikonloppu!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Vihdoin on taas kesä!


 Ah, kesä. Ihana aurinko, ihana lämpö ja inhottavat itikat. Jäätelöt, raikkaat juomat ja kesävaatteet. Kesäkin tuo tullessaan uusia tuulia, vaikka yleensä miellän muutokset enemmän syksyiseksi asiaksi. Kerron näistä muutoksista ihan pian, omakin pääni on edelleen vähän pökerryksissä!





 Yllä olevassa kuvassa on asu, jota pidin eilen kaupungissa. Kävimme vähän ostoksilla ja nappasimme vielä Jungle Juicesta mehut matkaan. Ostin tuon mekon pari kuukautta sitten tulevaa kesälomareissua varten, mutta eilen oli niin lämmin päivä, että tuo oli pakko ottaa jo käyttöön.


Tänään kävimme myös kaupungissa lounaalla ja mehuilla. Kesäisin tekee mieli syödä enemmän kaikkea raikasta, niinkuin salaattia ja jäätelöä. Ja niitä mehuja!


 Tämän päivän asuna toimivatkin eiliset ostokset, eli Cubuksesta ostettu hame ja BikBokista ostettu pitsitoppi. Päivä oli kuitenkin turhan viileä, joten jouduin vielä pukemaan tuon harmaan trikoo-asian päälleni. Noista korvakoruista sateli eilen kehuja melkein kaikkien kauppojen myyjiltä! Ovathan ne kyllä aika ihanat.

Viikonloppuna menen taas yksinäni tanssimaan, jos vain saan itselleni salin varattua. Luulisi, ettei siellä ihan mahdotonta ruuhkaa ole näin alkukesästä. Murmeli lähtee perjantaina Ruotsiin sukulaisen häihin, ja joudun olemaan kokonaisen viikon yksin kotona! Perjantaina ottoveljeni tulee tosin käymään, kun hän muutti tähän kaupunkiin takaisin tässä vähän aikaa sitten. Tosin maanantaista lähtien nämä postauksen alussa mainitsemani uudet asiat vievät varmasti ison osan ajastani ja ajatuksistani, niin en ehkä kerkeä tylsistymään ja ikävöimään. Oli miten oli, nyt nautin hetken verran lomasta!