perjantai 2. joulukuuta 2016

Ruotsissa

Hei taas! Nyt kyllä aivan hävettää, kuinka pitkä bloggaustauko tässä välissä on ollut. Olen ollut aivan hirvittävän väsynyt ja kiireinen, ja elämässä ei oikein ole meneillään muuta kuin arkea ja töitä. Viime viikolla saimme kaivattua vaihtelua elämään, lähdimme viime perjantaina käymään Ruotsissa!


Olimme luvanneet kummitytölleni syntymäpäivälahjaksi reissun johonkin naapurimaahan, joten minä, murmeli ja kummityttöni lähdimme yhdessä reissuun.

Lensimme Tukholmaan ja yövyimme siellä Scandic Klara-hotellissa. Minun pitää kyllä tunnustaa, että Haaparantaa lukuunottamatta en ole aikaisemmin käynyt Ruotsissa. Tämä oli siis ensimmäinen kerta sekä minulle että kummitytölle :D Tyttöystäväni on kuitenkin jo kokenut ruotsinreissaaja, sillä hänellä on sukua siellä ja viettihän hän viiden viikon mittaisen työharjoittelunkin Ruotsissa!


Perjantaina aamulla lentomme lähti ennen seitsemää kohti Helsinkiä. Siellä odotimme vaihtolentoa tunnin verran, söimme lentokentällä aamupalaksi törkyhintaiset hodarit :D Helsingistä lensimme Arlandan lentokentälle. Otimme bussin lentokentältä Tukholmaan, ostimme 24 tunnin matkakortit julkisiin kulkuvälineisiin, veimme tavaramme hotellille ja suuntasimme ensimmäisenä syömään. Kun olimme saaneet vatsamme täyteen, jatkui matka kohti Junibackenia! Se satutalo oli aivan ihana, erityisesti ihastuin siihen satujunaan. Se oli upeasti toteutettu. Junibackenissa on kyllä nähtävää sekä lapsille, että aikuisille!


Illemmalla olimme todella väsyneitä ja kaipasimme kunnollista ruokaa. Hotellin lähellä oli onneksi Drottninghof- niminen ravintola, jota hotellin respa suositteli meille. Kaikki meistä päätyivät syömään riistapullia, ne olivat muuten aivan älyttömän hyviä! Kun maksoin ruokiamme ihmettelin, kuinka ihmeessä kolme annosta lihapullia ja kolme juomaa tekivät yli 70 euroa... onneksi tarkistin kuitin, josta selvisi, että meiltä oli veloitettu asioita joita emme olleet tilanneet! Ravintolan väki hoiti tilanteen hienosti, ja lähdimme tyytyväisinä jatkamaan iltaa.

Hotellilla lakkasimme kynsiä, laitoimme kasvonaamiot ja katselimme Netflixiä. Oli ihana rentoutua pitkän päivän jälkeen, jokainen meistä oli herännyt ennen aamuviittä!


Lauantaina aamulla lähdimme hotellin aamiaisen jälkeen käymään Tukholman vanhassa kaupungissa. Ensimmäinen paikka, jossa pysähdyimme, oli Polkagriskokeri. Sieltä ostimme makeita tuliaisia kotiin vietäväksi. Kauppa oli ihan supersuloinen ja myyjä oli uskomattoman ystävällinen!



Seuraavaksi kävimme katsomassa kuninkaanlinnaa. Alunperin olimme miettineet, että katselisimme vain ulkopuolelta, mutta päätimme kuitenkin ostaa liput. Sisällä oli nimittäin kuninkaallisten morsianten hääpukunäyttely! Kaikki puvut olivat hurjan pikkuruista kokoa, ja esillä olleet kengätkin olivat pääsääntöisesti kokoa 36.  Linna oli sisältä todella hieno! Sääli, että kuvia ei siellä kerennyt juuri ottaa.


Linnan ulkopuolella katselimme vielä vahtien vaihtoa hetken aikaa. Melko aikaa vievä operaatio se ainakin näytti olevan :D


Tässä välissä meitä alkoi jo nälättää, joten kävimme syömässä pannareita ja vohveleita. I-ha-ni-a! Ostimme sitten vielä matkamuistoja ja lähdimme takaisin kohti hotellia. Siellä pelasimme korttia hetken, ennenkuin matkamme jatkui kohti Uppsalaa.


Sunnuntaipäivä meni oikeastaan laiskotellen ja shoppaillen, ja kävimme hakemassa Starbucksista juomat.



Maanantaina kävimme vielä Uppsalan kaupungissa. Kävimme "linnanmäellä", eli Uppsalan linnalla, joka on mäen päällä :D Kävelimme Pekka Töpöhännän kotikatua pitkin ja kävimme myös Carolina Redivivassa katsomassa 1600-luvulta säilynyttä hopearaamattua, ja myös Uppsalan tuomiokirkossa.



Kirkko oli valtava, se onkin Pohjoismaiden suurin kirkko. En ole mitenkään uskonnollinen ihminen, mutta mielestäni on mukavaa käydä tutustumassa historiallisiin kohteisiin. Uppsalan tuomiokirkko oli todella kaunis ja vähän karmivakin, koska siellä oli näkyvissä entisten kuninkaallisten hautoja!

Tuhlasimme vielä viimeiset kruunut kaupungissa shoppaillen, ja illalla lentokone käänsi nokkansa kohti kotia. Lennot olivat lähes tunnin myöhässä, ja olimme tietenkin perillä myöhemmin kuin oli tarkoitus. Kun käperryin kotona peiton alle hieman ennen kahtatoista yöllä ja laitoin herätyskellon soimaan 6.30, melkein itkin tyhmyyttäni - miksen ottanut pekkaspäivää vielä tiistaillekin?

Työviikosta on kuitenkin nyt selvitty kunnialla läpi, ja nyt viikonloppuna en aio tehdä tasan yhtään mitään. Nukun, rentoudun, olen ja öllötän.

Pahoittelen vielä pitkään kestänyttä hiljaisuutta, yritän jatkossa päivittää vähän useammin. Seuraavaan kertaan!

lauantai 15. lokakuuta 2016

Myöhästynyt myday ja muita kuulumisia


Hei taas, ja pahoittelut pitkästä hiljaisuudesta taas. Minun piti tehdä kaksi viikkoa sitten myday-postaus. Tai siis, otin kuvatkin sitä varten, mutta en sitten koskaan saanut aikaiseksi istahtaa koneen ääreen tekemään sitä postausta. Tässä kuitenkin niitä kuvia, minulla oli mukava sunnuntai silloin kuvauspäivänä! Varsinaisen uuden mydayn taidan tehdä myöhemmin.

Aamu alkoi ihanalla aamiaisella! Viikolla en yleensä syö aamupalaa, mutta viikonloppuisin on mukava syödä rauhassa :)
Lounaalla kävimme sushilla! Tomo sushi bar on ihan paras, olemme tyttöystäväni kanssa olleet uskollisia asiakkaita jo vuosikausia....
Kävimme kylpylässä uimassa ja siellä söimme vähän välipalaa. Tuo mango-smoothie oli ihanaa!
Kävimme hakemassa työ/vieras/jumppahuoneeseen vielä tuollaisen peilin. Tanssia on mukavampaa harjoitella, kun näkee mitä tekee! 
En ainakaan pyydystä pokemoneja tässä kuvassa... ^___^'


Kävimme illalla vielä leffassa katsomassa tuon Tim Burtonin uusimman tuotoksen. Elokuva oli ihan mieletön!
Illalla kotiin palatessa taivaalla oli aivan mielettömät revontulet, mutta niistä en saanut kuvia :(


Sitten muita kuulumisia!

Niille balettitunneille kävi sitten kuitenkin vähän köpelösti. Muu ryhmä minua ja erästä toista naista lukuunottamatta oli päättänyt, että lauantai on heille huono päivä harrastaa balettia, joten ryhmän kokoontuminen muutettiin torstaille. Minullahan on tietenkin juuri siinä torstaina iltaisin itämaisen tanssin tunti, eli baletti jää minulta nyt pois. TAAS. En jaksaisi olla negatiivinen ja valittaa, mutta miksi ihmiset ilmoittautuvat sellaisiin ryhmiin, missä eivät voi käydä? Muutenkin alkaa mennä usko kansalaisopiston toimintaan. Kun menin perumaan osallistumistani balettitunneille, he sanoivat aluksi, etteivät voi palauttaa kurssimaksuani. Sain lopulta kuitenkin omani takaisin, onneksi. Olin kuitenkin kerennyt käydä vasta kolmella tunnilla, ja jouduin lopettamaan ihan itsestäni riippumattomista syistä. Harmittaa ihan vietävästi noiden tuntien kohtalo, mutta sille ei voi enää mitään. Pitää katsoa, jos menisin johonkin muualle balettitunneille.

Tykkäsin vain ihan hirmuisesti käydä nyt noilla tunneilla, opettaja oli aivan huippu ja opin häneltä vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi pirueteissa tapahtui jokin oivallus, ja pystyn tekemään oikeastaan jatkuvasti tuplia ja triplojakin jopa! Argh. Miksi tunnin paikkaa piti mennä muuttamaan. :(



Itämaisessa tanssissa sen sijaan sujuu oikein mukavasti! Joka tunnilla tulee uusia ahaa-elämyksiä, ja jokaisella tunnilla viime vuonna opittu viallinen tekniikka korjautuu oikeaksi. Olen niin tyytyväinen tähän uuteen tanssikouluun, opettajaan ja ryhmään! Viime vuonna itämaisen tanssin tunneilta lähti joka kerta pahalla mielellä pois (oikeastaan sinne menikin jo valmiiksi pahalla tuulella), ryhmän riitely oli aivan mahdotonta, ja siihen päälle opettajan myöhästely ja tiettyjen oppilaiden suosiminen... huh huh. Tähän voi kyllä sanoa, että hyvistä tunneista kannattaa todellakin maksaa!




Tämä kuuluu oikeastaan siihen myday-kategoriaan. Olemme nyt melkein joka ilta tehneet Headspace- appin avulla mediaatioharjoituksia! Minusta on ihanaa laittaa kynttilä ja suitsuke palamaan ja hiljentyä hetkeksi tyhjäämään pää stressistä ja muusta.

Meillä on tyttöystävän äiti ja isovanhemmat käymässä juuri. Kävimme koko porukalla taas sushilla lounaalla ja leivoimme sitten joulutorttuja ja kampanisuja. Vähän turhan aikaista niille tortuille, mutta mitä väliä :D

Nyt joudun lopettamaan, minua huudellaankin jo tuonne alakertaan syömään herkkuja. Seuraavaan kertaan siis!

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Matala majamme

Heippa!

Nyt olisi vihdoin aika sille anonyymin toivomalle kotipostaukselle! Olisin oikeastaan varmaan tehnyt postauksen ilman toivomistakin, mutta mukava tietää, että kiinnostuneita lukijoitakin on. :)

Astukaa siis peremmälle katselemaan kotiani!



Eteisestä peremmälle astuessa keittiö tulee heti vasemmalle puolelle käytävää. Kaikkein eniten keittiössä pidän laattalattiasta (helppo pitää puhtaana) ja hyvistä säilytystiloista! Tasotilaa leipomiselle ja ruuanlaitolle on mukavasti ja ehdottoman suuri plussa on myös iso pakastin ja jääkaappi.


Keittiöstä eteenpäin kulkiessa tulee eteiskäytävä, josta pääsee olohuoneeseen, vessaan ja yläkertaan. Kurkataan ensin olohuoneeseen :)


Oikealle seinustalle olemme laittaneet musiikkivälineet. Kitaran ei ole tarkoitus olla jatkossa tuossa kantopussissa, vaan hankin sille telineen (kunhan jaksan). Nurkassa meillä on murun valitsema keinutuoli. Heti kun selvisi, että pääsemme muuttamaan tänne hän päätti, että meille tulee keinutuoli. :D Itselläni on aivan surkea sisustussilmä. Valitsen aina kamalimmat väriyhdistelmät ja kuosit, joten tyttöystäväni on saanut päättää aikalailla koko asunnon sisustuksesta.



Tässä kodissa ihanaa on myös se, että meillä on ihan oma takapiha! Pian sitä pääsee haravoimaankin, ja jos kerkeäisin laittaa kevättä varten maahan niitä kukkasipuleita. Ostimme ne jo hyvä tovi sitten, mutta kukkapenkkiin asti ne eivät vielä ole päätyneet, haha.


Alakerran seiniltä puuttuu vielä tauluja. Haluaisin laittaa pianon yläpuolelle jotain kaunista, mutta emme ole löytäneet miellyttäviä tauluja vielä!


Tällainen pieni yksityiskohta koristaa vessan vieressä olevaa seinää. Muru löysi nuo postikortit joskus kaupasta ja hän ajatteli heti, että niistä tulisi taulut.


Tällainen on alakerran vessa :D Ihan tavallinen vessahan se vain on, mutta tuo allas on mielestäni tosi kaunis.


Mennäänkö sitten yläkertaan?



Heti portaiden yläpäässä on kylpyhuone. Myös kissan vessa on täällä yläkerran vessassa, mielestämme se oli järkevin paikka sille koko asunnossa.

Minusta on ihanaa, että meillä on oma sauna. Oli meillä sauna edellisessäkin asunnossa, mutta kokemusta on myös taloyhtiön saunavuoroista... niitä ei ole ikävä!


Edellisessä asunnossa kylpyhuoneen ongelma oli se, että suihkussa ei ollut ovia eikä edes tankoa suihkuverhoa varten, joten ihan koko kylpyhuone oli suihkun jälkeen märkä. Täällä tuota ongelmaa ei ole, koska suihkussa on nuo lasiovet! Lasiovien puhtaanapito on oma työnsä, varsinkin jos vedessä on paljon kalkkia. Saimme kuitenkin noita suihkun ovia varten hyvin toimivan vinkin - heti suihkun jälkeen ovet kannattaa vetää ikkunalastalla kuivaksi, jolloin kalkkitahroja ei kerkeä muodostumaan. Suihkussa onkin siis oma lasta ihan vain noita ovia varten :D


Kurkataanpa sitten vielä yläkerran muihin huoneisiin. Tästä yläkerran aulasta pitää mainita sen verran, että nuo taulut seinällä ovat Egyptistä tuotuja papyruksia. Kävimme viime viikonloppuna taas Ikealla shoppailemassa, ja sieltä mukaan lähti tuo isohko palmukasvi. Olisi pitänyt arvata, että se päätyy heti kissanruuaksi... Ayu on nylkenyt palmuista pienimmän kohta kaljuksi.

Tuosta kuvassa näkyvästä ovesta pääsee makuuhuoneeseen.


Makuuhuone itsessään ei ole kovin suuri, mutta sieltä pääsee parvekkeelle, ja makuuhuoneessa on myös vaatehuone. Tykkään ihan hirveästi tuosta seinän tehostetapetista! Tähän kotiin muuttaessa ostimme leveämmän sängyn, josta kissa kyllä edelleen valtaa taitavasti melkein puolet. Tuossa sängyssä yksi parhaista asioista on nuo säilytyslaatikot! Sinne mahtuu hyvin varatäkit ja -tyynyt sekä yöksi päiväpeitto ja koristetyynyt, ja tilaa jää vielä ylikin.


Muru halusi tämän taulun heti, kun näki sen. Itse olin aluksi epäileväinen, mutta se on täydellinen tuohon huoneeseen!


Viimeiseksi esittelen teille oikeastaan suosikkihuoneeni koko kodista: työ/vieras/jumppahuoneen :D


Koko yläkerran sävymaailma on aika rauhallinen. Valkoista, harmaata ja puun sävyjä. Pidän siitä, että  sävyt ovat rauhoittavia ja rentouttavia. Kotona kuitenkin haluan yleensä vain olla rauhassa, ja kirkkaat ja vahvat värit ovat tietyllä tavalla ärsyke ja saattavat aiheuttaa levotonta oloa. Alakerrassa sävymaailma on vähän lämpimämpi, mutta silti ehdottoman rauhallinen.

Yllä olevassa kuvassa on siis vierassänky ja jumppatavaroille varattu kori. Edellisessä asunnossa tilaa oli todella vähän, joten nuo jumppatavarat olivat vähän siellä sun täällä, minne vain mahtuivat. Täällä ne voivat olla siististi säilytettyinä, mutta kuitenkin helposti saatavilla :)


Rentoutumisnurkka! Säkkituoli on oikeasti aivan yllättävän mukava paikka istua ja hengailla. Välillä on mukava poltella suitsukkeita, varsinkin joogahetken päätteeksi. Laventeli on ihana tuoksu, ja haluaisin kokeilla myös vaniljan tuoksuisia suitsukkeita.


Sitten on tuo itse työtila. Oli mukava nyt panostaa parempaan työtuoliin ja itse työympäristöön. Tässä kaikenlaiset työtarvikkeet ovat käden ulottuvilla. Työskentely onnistuu helpommin, kun ympäristö on kaunis ja rauhallinen. En tiedä olenko vain vähän herkkis, mutta minun on todella vaikea keskittyä ympäristössä, jossa on paljon virikkeitä!

Tässä kodissa tunnen oloni niin kovin onnelliseksi. Pidän siitä, että asunto on sisustettu aikuiseen makuun. Minusta on ihanaa, että kissalla on tilaa olla ja leikkiä, ja että sen voi päästää takapihalle ulkoilemaan (valjaissa ja hihnassa toki). Mukavaa on myös se, että heti ulko-oven vieressä on ulkovarasto, ja autonkin saa parkkiin ihan oven eteen.

Rakastan tätä kotia aivan hirmuisesti ja toivon, että viihdyitte tällä pienellä kotikierroksella! Nähdään taas seuraavassa postauksessa :)

lauantai 24. syyskuuta 2016

Tanssikuulumisia


Heippa taas!

Miten tuntuu, että edellisestä päivityksestä on taas ihan hirveän pitkä aika? Lupasin kirjoittaa jo viime viikonloppuna, mutta tässä tämä taas nähtiin! En ole ottanut edes mitenkään erityisen paljon kuvia, joten saatte nyt tyytyä näihin kuulumisiin sekalaisten kuvien kera.


Takana on tälle syksylle nyt kaksi itämaisen tanssin tuntia ja kaksi balettituntia. Itämaisessa tanssissa käymme tällä hetkellä läpi ihan perustekniikkaa, lantion ja rintakehän liukuja, lantion ympyröitä ja pystyiskuja ja rintakehän kiertoliikkeitä. Ihan peruskauraa siis, mutta viimevuoden puutteellisen opetuksen takia noissakin on ihan oikeasti paljon työtä! Tykkään uudesta opettajasta, hän on todella sympaattinen ja maanläheinen, ja keskittyy tunnilla oppilaiden ohjaamiseen eikä itsensä peilaamiseen :D Tästä tykkään.

Baletissa meillä on todella pieni ryhmä - melkeinpä liiankin pieni! Kansalaisopistolla kun tahtoo asian laita olla niin, että jos ryhmään ei saada riittävästi väkeä, kurssia ei voida jatkaa. Nyt tuon aikuisten jatkotason ryhmän kohtalo on vähän vaakalaudalla, ja toden totta toivon, että jostain ilmaantuu vielä lisää tanssijoita!

Tässä on tämä uusi Wear Moi-puku, väri oli vähän räväkämpi kuin odotin ja helma oli hurjan lyhkäinen... kyllä minä silti aion tätä urheasti käyttää!

Opettaja on mukava, hän on taitava tanssija ja antaa paljon korjauksia ja kehuja tunnin aikana. Olemme tehneet melko vaativia sarjoja, ja tänään tunnin aluksi teimme lisäksi rankan vatsalihastreenin. Tähän mennessä opettaja on kehunut vuolaasti nilkkojani (!) ja piruettejani (!!), ja olen saanut todella paljon hyviä huomioita ja neuvoja.


En tiedä vielä, teemmekö kärkitossuilla tunneilla mitään. Voisihan sitä taas toivoa, ainakin aikaisempina vuosina opettajat ovat opettaneet kärkitanssia kun sitä on pyytänyt.  Sitä ennen pitäisi käydä ostamassa taas uudet tossut. En tiedä mikä nykyisissä tossuissa on vikana... tossujen pohja on ihan priimakunnossa, mutta tossujen kärjet ovat ihan pehmeät! Niihin ihan uppoaa sormi, kun niitä kokeilee painaa kevyesti. Ja huvittavintahan tässä on se, että niitä on käytetty tunnilla ihan vain muutaman kerran! Minusta nykyiset tossut ovat ainakin aavistuksen liian leveät, saattavat olla vähän liian isoa kokoakin. M-vahvuinen pohja on varmasti ihan riittävän hyvä, mutta en oikein tiedä olisiko tuo vamppi edelleen liian matala, jolloin taipuminen tapahtuu varpaiden nivelistä eikä nilkoista. Äh, en tiedä, pitää käydä sovittamassa uusia tossuja!


Tänään ennen balettia kävimme murun ja siskontyttöjen kanssa uimassa! Tuntuu, että koko viikko on ollut täynnä puuhaa, ja huomennakin olemme melkein koko päivän menossa (haha, shoppailua tiedossa, mitäpä muutakaan...). Eikö muuten olekin ihastuttava maisema tuossa yllä olevassa kuvassa? Tämä on ehdottomasti yksi parhaista asioista tässä uudessa kodissa - asumme nimittäin käytännössä järven rannassa! Mutta, kodista on tulossa postaus myöhemmin :)

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Ihana, ihana syksy

 Heipä hei!

Pidinhän jopa sanani, kun lupasin että tekisin uuden postauksen vähän nopeammalla tahdilla kuin viime aikoina. :D Elämään kuuluu oikeastaan paljon kaikenlaista tällä hetkellä!



Olen piirrellyt aika paljon enemmän kuin tavallisesti. Tässä yksi työ, johon olen ihan tyytyväinen (vaikka toivoisinkin, että olisin taitavampi tekemään lyijykynätöitä). Meille asuntoon lensi sisälle neitoperhonen, ja inspiroiduin siitä!


Muutimme jo tovi sitten uuteen asuntoon, ja pienimuotoisissa tupareissa (eli käytännössä herkuttelimme muuttoapulaisten kanssa) söimme sushia. Ja olihan se hyvää! Tuntuu aivan ihanalta asua täällä uudessa kodissa - reilun kolmenkymmenen neliön luukusta yli kahdeksankymmenen neliön kotiin muuttaminen tuntuu kovin ylelliseltä. Tuntuu, että tätä tilaa olisi vaikka muille jakaa :D



Turha varmaan mainitakaan, kuinka paljon Ayukin on nauttinut tilasta ja omasta takapihasta! Olemme päässet jo leikkaamaan nurmikkoa ja siivoamaan etupihaa, tällaista se elämä on, kun asuu maan tasalla. Muutenkin, olo on taas niin onnellinen. Elämä hymyilee!


Kävimme viikonlopun verran maalla äidin ja isän luona. Ennen reissuun lähtöä värjäsin muuten hiuksetkin. Taitaahan se vain olla niin, että tummat hiukset pukevat minua paremmin kuin vaaleat!



Kävimme retkellä äidin ja isän mökkirannassa, kalastimme, paistoimme lettuja ja makkaraa ja rakensimme kaarnaveneitä. Maalla on niin ihanaa, kun ei välttämättä tarvitse edes harjata hiuksia koko viikonloppuna!


Ja ah, kaikkihan tietävät, kuinka rakastan syksyä. Syksy tarkoittaa aina uusia asioita, kuten nytkin. Uusi asunto, uudet hiukset, ja uudet harrastukset! Viime viikolla alkoivat kitaratunnit. Päätin vihdoin mennä kitarani kanssa tunnille, sillä tuntui, etten oikein yksinäni edennyt soittamisen kanssa mihinkään. Nyt olen saanut jo paljon eväitä soittamiseen, enkä voisi olla tyytyväisempi. Lauantaina alkavat myös pianotunnit! Pianon kanssa on ollut vähän sama ongelma kuin kitaran kanssa: osaan kyllä jotain, mutta jään helposti sille mukavuusalueelle ja soittelen sitä, mitä osaan.  Nyt kun saan taas opetusta, voin odottaa jonkin asteista kehitystä sentään!

Musiikkiharrastusten lisäksi myös kauan odotetut tanssitunnit alkavat! Käyn nyt kerran viikossa itämaisessa tanssissa. Valitsin ihan eri tanssikoulun täksi vuodeksi. Viime vuosi oli niin hankala niiden kansalaisopiston tuntien kanssa, ne aiheuttivat enemmän mielipahaa kuin mielihyvää, joten opettajan ja ryhmän vaihtaminen tuntuu virkistävältä ajatukselta. Itämainen tanssi alkaa jo huomenna, ja balettia joudun odottamaan lauantaihin asti.

Baletissa päädyin kansalaisopiston tunteihin. Minusta on ihan ok, että balettia on kerran viikossa. Tein myös hauskan havainnon, tänä vuonna kansalaisopiston baletin opettaja on sama kuin paikallisessa balettikoulussa. Saan siis oikean tanssikoulun tasoista opetusta halvempaan hintaan siellä kansalaisopistolla! (Tai no, tämä on nyt ainakin se oletus.) Uusi opettaja jännittää vähän, mutta kyllä se siitä. Toivon, että ryhmä on pienehkö, jotta saisin paljon neuvoja ja korjauksia :D


Ehdin sairastaa tässä lyhyen flunssankin. Teetä join litratolkulla, ja yskästä, kuumeesta ja niiskuttamisesta on jäljellä enää se yskä. Onneksi pahin ehti mennä ohitse ennen tanssikauden alkua!


Minä en ole muuten ainoa meidän taloudessa, joka aloitti soittotunnit. Murmeli sai nyt toteutettua pitkäaikaisen haaveensa, eli huilun soittamisen! Eilen oli hänen ensimmäinen huilutuntinsa. Kokeilin minäkin tuota huilua, mutta siitä on kyllä älyttömän vaikeaa saada mitään ääntä ulos :O Mutta, kyllä se siitä pikkuhiljaa!

Tässäpä näitä kuulumisia tältä erää, seuraavan kerran päivittelen varmaan viikon tanssituntien jälkeen :)