torstai 26. helmikuuta 2015

Tanssijalkahaaste

Ballerinan päiväkirja- blogin Heidi haastoi minut tekemään tanssijalkahaasteen!

Haasteen idea on siis postata blogiin kuva omista paljaista jaloista, ja kertoa mistä mahdolliset rakot, hiertymät ynnä muut ovat tulleet. Lisäksi mukaan pitää haastaa kaksi muuta tanssibloggaajaa!

Tässä siis kuva minun jaloistani. 


Enpä ole ennen ajatellut asiaa, mutta minulla on kyllä kamalan rumat jalat. Olen tanssinut vasta kolmisen vuotta aktiivisesti, eli tässä ajassa ei ole mitään vahinkoa päässyt tapahtumaan. Nämä kintut taitavat olla ihan muuten vain luonnostaan karun näköiset!

Vasaravarpaat minulla on ollut niin kauan kuin vain muistan, ja siskoillani on ihan samanlaiset (taitaa siis olla sukuvika). Vaivaisenluut ovat kehittyneet ajan saatossa pikkuhiljaa, olisinko ensimmäistä kertaa huomannut niiden olemassaolon pari vuotta sitten. Niille pitäisi jo tehdä jotain, mutta en saa aikaiseksi koska niistä ei ole mitään haittaa, ainakaan vielä.

Toisaalta olen aina ajatellut, etten halua jaloistani "tanssijan jalkoja". Minulle esteettisyys on hyvin tärkeä asia elämässä, ja kovettumat ja känsät eivät ole kovin tervetulleita vieraita. Tiedän tosin, että ne kovettumat ja muut suojaavat jalkoja ja se on ihon puolustusmekanismi rasitusta vastaan, ja kovettumat ovat siis tanssijalle tietyllä tavalla hyödylliset... mutta en vain tahdo tästä rumempia jalkoja :D

Yäh, tästä kuvasta kyllä näkee että pitäisi huolehtia jaloista paljon paremmin. Tämän kuvan postaaminen on nolointa mitä olen tehnyt aikoihin.

En seuraa kamalan montaa tanssiblogia (saa muuten suositella ja linkkailla omia blogeja tai suosikkiblogeja!), joten haastamisen suhteen teen tällaisen ratkaisun: kaikki, jotka haluavat haasteen tehdä, ovat vapaita osallistumaan!